December 2006


Vko 50

Viikko kului lukuisilla glögeillä ja pikkujouluissa. Illat ovat menneet kaiken moisissa edustustilaisuuksissa, enkä ole ehtinyt juuri pohtimaan joulun viettoa tai läheisten muistamista. Joulua edeltävissä juhlissa on mukavaa tavata uusia ihmisiä ja nähdä tuttuja, mutta loppuviikosta päätin, että nyt saa glögi riittää.

Valtuustossa käsiteltiin keskiviikkona Hanasaaren A-voimalan purkamista. Enemmistö päätti, että vanha voimala puretaan. Minun mielestäni olisi voinut tutkia vielä rakennuksen säilyttämistä ja muuttamista esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntakäyttöön. Asuntojakin Hanasaareen olisi voinut rakentaa aivan yhtä paljon, jos talot olisi vain sijoitettu toisin. Uuden alueen kaupunkikuva olisi ollut kerrostuneempaa ja mielenkiintoisempaa, jos voimala olisi säilytetty. Lue lisää…

Vko 49

Itsenäisyyspäivänä olimme sitten mieheni kanssa Linnassa. Tungos alkoi jo ulko-ovelta, ja seuraavat kolme tuntia oltiinkin sitten kylki kylkeä vasten. Tunnelma oli mukava, tuli juteltua myös ennestään tuntemattomien vieraiden kanssa. Lue lisää…

yy

Kirjoitan kaupunkisuunnitteluaiheisia kolumneja Töölöläiseen, Meri-Helsinkiin ja Kamppi-Eira-lehteen. Tämä on julkaistu joulukuun alussa.

Jätkäsaaren kaavoitus etenee vauhdikkaasti. Alueen aloituskorttelien asemakaavaa suunnitellaan jo kovaa vauhtia. Osayleiskaavavaiheessa linjattiin, että Jätkäsaaresta tulee laadukas, sosiaalisesti monimuotoinen ja merellinen kaupunginosa. Aloituskorttelisuunnitelmat näyttävät toteuttavan valittua linjaa hyvin.
Lue lisää…

Kirjoitan kaupunkisuunnitteluaiheisia kolumneja Töölöläiseen, Meri-Helsinkiin ja Kamppi-Eira-lehteen. Tämä on julkaistu marraskuussa 2006.

Kohtuuhintaisista asunnoista on Helsingissä kova pula. Uusia asuntoja tarvitaan vuodessa 3000 kappaletta lisää, jotta kysyntään pystyttäisiin vastaamaan ja asuntojen hintojen nousua voitaisiin edes hieman hillitä. Helsingin kaavoittajat ja poliitikot ovat kääntäneet kiven jos toisenkin uusien asuinalueiden ja täydennysrakennuskohteiden löytämiseksi. Välillä rakentamisinto menee kuitenkin liiallisuuksiin. Keskeiset viheralueet tuntuvat olevan yhä tiukemman syynin alla potentiaalisina rakennuskohteina. Lue lisää…

Kirjoitan kaupunkisuunnitteluaiheisia kolumneja Töölöläiseen, Meri-Helsinkiin ja Kamppi-Eira-lehteen. Tämä on julkaistu lokakuussa 2006.

Unelmieni Helsingissä koko Helsinginniemi on ympäröity puistoihin rajautuvilla rantabulevardeilla. Monella suunnalla rantoja ollaankin vapauttamassa satamatoiminnoilta asumiseen ja virkistykseen. Uusin keskusteluun noussut alue on Hernesaari. Telakkatoimintojen siirtyessä Hernesaari vapautuu muuhun käyttöön vuosikymmenen vaihteessa. Aluetta suunnitellaan varattavaksi asumiselle sekä matkailuun ja merenkulkuun liittyville palveluille. Lue lisää…

Next Page »