Puheet ja aloitteet


Puhe puoluevaltuuskunnassa 26.9.2009.

Vaikka vaalirahoitus ja taloussuhdanne ovat valtavan merkittäviä ajankohtaisia asioita, haluaisin painottaa, että tänä syksynä päätetään myös asioista, jotka elintärkeitä tulevien sukupolvien kannalta. Lue lisää…

Olin lauantaina Etelä- ja Itä-Savon kiertueella. Aamupäivän puhuimme eurovaaleista, Soinista ja norpista Savonlinnan torilla ja iltapäivällä vihreästä taloudesta ja elvytyksestä Mikkelissä.

Lue lisää…

Euroopan unionin valmisteilla olevassa Itämeri-strategiassa pitää asettaa sitovat enimmäisrajat valuma-alueen valtioiden typen ja fosforin päästöille. Itämeri-strategiassa tulee Vihreiden mukaan painottaa erityisesti ympäristökysymyksiä.
Lue lisää…

Marin pitämä Vihreiden ryhmäpuhe valtuustostrategian käsittelyssä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Neuvottelut valtuustostrategiasta ja budjettiraamista muodostuivat varsinaiseksi maratoniksi. Matkan varrella tuli aikamoisia hiertymiä ja kramppeja, mutta onneksi kaikki osallistujat pääsivät onnellisesti maaliin. On hienoa, että valtuusto on nyt hyväksymässä Helsingin ensimmäistä valtuustostrategiaa, joka valtuustoryhmien tekemien muutosten jälkeen on mielestäni hyvä alku uudentyyppiselle Helsingin strategialle.

Strategiassa on myös ongelmia. Suurin ongelma on sen maailmoja syleilevyys. Strategia on enemmän vaaliohjelma kuin varsinainen strategia. Tässä taloustilanteessa strategiassa olisi pitänyt tehdä valintoja myös hyvien asioiden väliltä. Pelkään, että pian käymme jälleen neuvotteluja samoista asioista.
Lue lisää…

Puheeni 28.2.2009 puoluevaltuuskunnan kokouksessa

Hallituskauden puolivälitarkastelussa tehdyt linjaukset ovat saaneet paljon kritiikkiä, mutta haluaisin nostaa esiin yhden pienen voiton, joka on erittäin merkittävä suomalaisten peruspalveluiden säilyttämisen kannalta. Lue lisää…

Next Page »